Akun talvisäilytys
Akun talvisäilytys
Kuinkas olette akkua talviaikaan säilyttäneet. Minä irroitin pyörästä ja laitoin jääkaappiin. Vaimo kysyi että onko pakko. Vastasin että on. No, oli kyllä varajääkaappi, joten ei ole ruokien seassa. Ja jääkaappiin siksi, että akkuliikkeessä sanoivat akkujen viihtyvän käyttämättömänä paremmin kylmässä. Latailen sitten talven aikana muutamia kertoja. Olisihan sitä tietysti niita ylläpitolatureita, mutta sellaista en toistaiseksi ole hankkinut.
Laverda 1000 Jota -81, 3/4 rhythm rocket!
Re: Akun talvisäilytys
CTEK:ssä kiinni kaiken aikaa...ajon ajaksi irroitan kuitenkin
CTEK on jo saanut halvempia jäljittelijöitä, eipä ole tarvinnut hyvää vaihtaa, ollut jo 3 vuotta aktiivisesti käytössä.
Toki vanhat säilytyskonstit toimii, mutta ylläpitolaturi hoitaa akkua myös...näin olen antanut itselleni kertoa
TommiK

Breganze Heavy Metal - - - Ei Laverdaa tällä hetkellä. Triumph Tiger 'Steamer' 1998 British Racing Green. Mutta 3-sylinteriä!
Re: Akun talvisäilytys
No nyt on täälläkin siirrytty ctek-kantaan. Vaikuttaa pätevältä vehkeeltä, sikäli kun tekee mitä lupaa. Hieno lisä tuossa laturissa on pikakytkin. Piuha akun + napaan ja toinen pyörän runkoon (akku kiinni pyörässä). Sitten vaan laturi pikaliittimellä kiinni ja akku lataukseen. Ja saa pitää kiinni kuukausia. Helppoa ja halpaa. Ei tuo maksanut kuin 39e.
Laverda 1000 Jota -81, 3/4 rhythm rocket!
Re: Akun talvisäilytys
Minä maksoin siitä omasta laturista 69€...jos nyt on sama malli, mutta ne hinnat on kai laskeneet jonkin verran.
On kyllä jo tienannut hintansa, akkuja kun ei ole tarvinnut ostella sen jälkeen.
On kyllä jo tienannut hintansa, akkuja kun ei ole tarvinnut ostella sen jälkeen.
Breganze Heavy Metal - - - Ei Laverdaa tällä hetkellä. Triumph Tiger 'Steamer' 1998 British Racing Green. Mutta 3-sylinteriä!
Re: Akun talvisäilytys
Tämä on se perusmalli, sylkee tulta muistaakseni 0,8 amp. Seuraava malli 3,6 amp ja hinta 49e, hinnat on siis tippuneet. Olin nuuka enkä ostanut tuota tehokkaanpaa, kyllä se tuo perusmallikin pelittää kun pitää kytkettynä talvikauden...
Laverda 1000 Jota -81, 3/4 rhythm rocket!
Re: Akun talvisäilytys
Joo motukkakäytössä ei tarvi isoja tehoja. Nuo halvimmat "akkulaturit" näyttää kuin kännykän latauslaitteilta ja todennäköisesti sellaisia ovatkin. Eivät kyllä maksakaan kuin muutaman euron
Breganze Heavy Metal - - - Ei Laverdaa tällä hetkellä. Triumph Tiger 'Steamer' 1998 British Racing Green. Mutta 3-sylinteriä!